Suoraan sisältöön

Julkaistu 01.09.2021

Illat pimenevät - miten kannattaa valmistautua?

Elokuun kuutamoillat alkavat kääntyä syyskuun hämärään ja tihkusateiseen pimeyteen. Mökin valaistuksen suunnitteluun tai päivitykseen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaakin riippumatta siitä, onko virranlähteenä verkkovirta vai aurinkopaneelit.

Nyt kun mökillä on vietetty paljon aikaa ympäri vuoden, kesän valoisille päiville ja saunan jälkeiseen kortin lätkintään suunniteltu valaistus ei välttämättä ole enää tarkoituksenmukainen. Eron huomaa oikeastaan vasta sitten, kun valoa on riittävästi, eikä paluuta vanhaan sen jälkeen enää kaipaa. 

Etätyöntekijän työpisteelle pitää tarvittaessa saada valoa enemmän kuin takkatulen ääreen. Kun seuraavan kerran tuijotat kirjaa tai näyttöä kykenemättä lukemaan kunnolla, kannattaa miettiä optikon lisäksi käyntiä valaistussuunnittelijan luona.

Jos ammattilaisen apu on liian järeä toimenpide, itsekin voi tehdä aika paljon. Pitää vain ymmärtää ihmisen näkökyvyn fysiologiaa: valaiseeko esimerkiksi ovivalosi lähinnä itse valonlähteen ja sokaisee silmäsi vai suuntautuuko valo itse oveen ja lukkopesään? Entä rappuset rantaan? Valaiseeko pallovalaisin täysikuun lailla vai saatko valoa suoraan askelmiin? 

Hyvä valaistus ei tarkoita sitä, että lukseja räiskitään ylettömästi joka paikkaan, vaan sitä, että niitä on tarvittaessa käytettävissä. Jokainen meistä on omalta pieneltä osaltaan vastuussa siitä, että tähtitaivas ja revontulet näkyvät mökillä jatkossakin, eikä valosaaste estä sitä, mitä moni kaipaa: oikeaa luonnonmukaista pimeyttä. Kun lyhyt talvipäivä painuu mailleen Saimaan ylle, jää paukkuu ja tähdet loistavat pimeydessä, tietää olevansa etuoikeutettu.

Katso International Dark Sky Associationin vinkit pimeäystävälliseen valaisuun.