Suoraan sisältöön

Mökkeilyn kustannukset

Mitä kustannuksia mökkeilystä syntyy? Vapaa-ajan asumisesta syntyy erilaisia ylläpito- ja huoltokustannuksia, jotka kannattaa ottaa huomioon jo ostovaiheessa. Olemme koonneet tälle sivulle yleisimmät mökkeilyyn liittyvät kustannukset.

Kiinteistövero

Mökistä maksettava kiinteistövero on yleensä 300–600 euroa vuodessa riippuen siitä, missä kunnassa mökkeilet. Kiinteistövero muodostuu tontilla sijaitsevien rakennusten ja maapohjan verotus­arvosta.

Jätemaksut

Jätelaki velvoittaa mökkiläiset liittymään kunnalliseen jätehuoltoon. Pohdi, kuinka paljon ja minkälaista jätettä mökillä syntyy? Riittääkö alueellinen jätteidenkeräyspiste vai kannattaako mökin pihalle hankkia oma jäteastia? Yksi hyvä vaihtoehto on myös ottaa mökkinaapuruston kanssa yhteinen jäteastia.

Mikäli alueella ei ole tarjolla kiinteistökohtaista kuljetusta, sekajäte viedään jätelaitoksen järjestämään keräyspisteeseen, jonka käyttäjät maksavat vuotuista aluekeräysmaksua. Mökkikunta perii vapaa-ajanasukkailta järjestämänsä jätehuollon kustannukset, jotka ovat keskimäärin noin 34 euroa vuodessa.

Huomioi, että jätelain mukaan jätteiden kuljettaminen vapaa-ajanasunnolta vakinaisen asuinpaikan jäteastiaan ei ole luvallista. Kesämökin jätehuollon saa yksinkertaisilla ratkaisuilla taloudelliseksi ja ekologiseksi.

Tiemaksut

Varaudu tiemaksuun, sillä mökille ajetaan usein yksityistietä, jonka ylläpidosta vastaavat tietä tarvitsevat mökinomistajat. Yksityistien käyttömaksut koostuvat yleensä tien ylläpito-, auraus- ja korjauskuluista. Tiemaksut usein jäävät alle 100 euroon vuodessa.

Vakuutukset

Keskimäärin mökin vakuutukset maksavat noin 200 euroa vuodessa riippuen siitä, kuinka laajasti vakuutat vapaa-ajanasunnon. Laaja vakuutus kattaa usein varkauden, pihapiirin varastotilan vahingon, putkivuodot, esineiden hajoamisen sekä myrskyn ja lumen aiheuttamat tuhot. Suppea vakuutus kattaa yleensä vain tulipalon ja joidenkin luonnonilmiöiden aiheuttamat tuhot.

Mökkivakuutuksen hintaan vaikuttavat muun muassa vapaa-ajanasunnon käyttötarkoitus, pinta-ala, sijainti ja rakennusvuosi. Lisäksi voit itse vaikuttaa vakuutuksen hintaan valitsemalla enimmäiskorvausmäärän, omavastuun ja turvan laajuuden. Muista myös päivittää vakuutusta, jos remontoit mökkiä tai teet kalliita hankintoja.

Sähkölaskut

Onko mökilläsi sähköt? Vaikka kulutusta ei olisikaan, sähköstä peritään perusmaksu vuoden jokaiselta kuukaudelta. Sähkölasku muodostuu ostetusta energiasta, sähkön siirtomaksusta ja sähköverosta. Kannattaa pohtia energian tuottamista osittain tai täysin aurinkopaneelien avulla, jolloin vapaudut sähkölaskuista, jotka voivat helpostikin olla vuodessa noin 500 euroa. Tiesitkö, että aurinkosähkön asennuksesta saat kotitalousvähennystä työn osalta?

Täältä löydät vinkkejä mökin ostamiseen.

Kuva: Visit Saimaa

Vinkki! Hyödynnä kotitalousvähennystä myös mökillä.

Kotitalousvähennystä kannattaa hyödyntää mökin remontoinnissa. Kotitalousvähennystä voi saada mökillä tehdyistä parannuksista ja kunnostustöistä, mutta ei uudisrakentamisesta. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että kaikesta mihin ei rakenneta kattoa, voi mökillä saada kotitalousvähennystä. Niinpä kotitalousvähennystä voi saada esimerkiksi laiturin, terassin tai aidan rakennustöistä, porakaivon tai muun kaivon rakennustöistä piha-alueelle, mökin sisätilojen parannuksista tai vaikkapa ilmalämpöpumpun asennuksesta.

Huomioi, että  kotitalousvähennystä ei kuitenkaan voi saada mökin laajennustöistä tai grillikatoksen, leikkimökin tai ulkohuussin rakentamisesta, sillä nämä katsotaan uudisrakentamiseksi.

Kotitalousvähennyksen maksimi on 2 250 euroa henkilöltä. Omavastuu on 100 euroa vuodessa henkilöltä. Kotitalousvähennyksen saa vain työn osuudesta. Saat vähentää 40 % työn osuudesta, jos olet ostanut työn yritykseltä. Saat maksimivähennyksen, kun yritykselle maksamassasi laskussa on työn osuutta 5 875 euroa.

Tutustu Verohallinnon ohjeistuksiin kotitalousvähennyksestä.

Kuva: Visit Finland / Anneli Hongisto

Kuva: Visit Saimaa